Tekstit

Tehokas, nuorentava hoito

Kuva
Minulla on ongelmallinen iho. Siinä on couperosaa ja ihotautilääkärillä diagnosoitua aikuisiän aknea. Kaiken lisäksi olen huono hoitamaan ihoani, valitettavasti. Välillä innostun ja muistan tehdä puhdistukset ja rasvaukset aamuin illoin, välillä harvemmin. Kuorintaa teen, kun muistan, jos muistan. Ihoni punoittaa ja uusia näppyjä syntyy sitä mukaa, kun vanhat kuolevat. Silloin tällöin on kunnon tulehdus päällä ja näpyt punoittavat tosi ärhäkästi.
Ja kun ikää on kertynyt päälle 40 vuotta, on aikakin tehnyt tehtävänsä, ja juonteita ja uurteita löytyy ympäri kasvoja. Ja se on ihan luonnollista. Mutta kun tämä nykyaikamme naiskuva on siloiteltu ja nuorekas, ja mainoskuvat viimeisen päälle muokattuja, on joskus vaikea hyväksyä sitä faktaa, että kun vanhenee, näyttää vanhemmalta.
Menin siis Kauneushoitola Eliksiiriin Päiville uuteen Guinotin ”hydra peeling” hoitoon, jonka on tarkoitus kirkastaa ja elävöittää kasvoja, vähentää pigmenttiläikkiä ja tehdä kasvoista nuorekkaammat. Olen kokeill…

Tervetuloa Eliksiirin blogiin

Kuva
Tässä blogissa esitellään ja kokeillaan riihimäkeläisen Kauneushoitola Eliksiirin hoitoja ja tuotteita, annetaan vinkkejä kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin, ja kuullaan asiakkaiden kokemuksia ja näkemyksiä.
Tässä ensimmäisessä päivityksessä kerrotaan terveisiä Guinotin risteilyseminaarilta viime viikolta, ja kuvaillaan aivan ihanaa uutta hoitoa, joka siellä lanseerattiin. Se on tulossa Eliksiirin valikoimaan ihan pian, kevään aikana!
Mikä Guinot?

Guinot on siis ranskalainen kosmetiikkasarja, jota Kauneushoitola Eliksiiri käyttää hoidoissaan. Brändi on perustettu jo vuonna 1963 ja Eliksiirin lisäksi sitä käyttää yli 11 000 muuta kauneushoitola ympäri maailmaa 70 eri maassa. Riihimäellä Eliksiiri on ainoa Guinot –hoitola.
Kauneushoitola Eliksiirin omistaja ja SKY-Cidesco-diplomikosmetologi Päivi Vastela ei voisi olla tyytyväisempi valintaansa. Sen lisäksi, että tuotteet ja hoidot ovat korkeatasoisia ja laadukkaita, Guinot kouluttaa kauneushoitoloitaan säännöllisesti. Seminaareja on noin…